top of page

JOTTA KUKAAN EI JÄISI YKSIN AJATUSTENSA KANSSA

Vuonna 2016 Suomessa tehtiin 787 itsemurhaa, joista 166 oli alle 30-vuotiaiden tekemiä. 

 

Marraskuussa 2016 poikani ja veljemme Jussi teki itsemurhan. Hän oli tuolloin 29-vuotias. Jussin suuri unelma oli oma valokuvanäyttely New Yorkissa. Vaikka hän ei voi itse toteuttaa tuota näyttelyä, me haluamme toteuttaa Jussin unelmaa.
Tämä näyttely on hänen muistolleen.

Minuuteni palasia -projekti

Jussi tuo kasvot ja äänen nuorille ja sille, mitä tapahtuu, kun tarvittavaa apua ei saa. Siksi toivommekin näyttelyn yhteyteen infoa siitä mistä ja miten apua voi saada, niin itsemurhaa harkitsevat, kuin heidän läheisensä.

 

Meille on tärkeää tuoda ihmisten tietouteen myös se, miten oleellista on, että läheiset saavat apua heti tapahtuneen jälkeen. Itsellämme on hyviä kokemuksia avun saamisesta sekä Surunauhan että Mielenterveysseuran taholta.

Haluamme nostaa tätä aihetta yhä enemmän esille julkiseen keskusteluun ja päättäjien tietoisuuteen niin näyttelyn kuin mm. sosiaalisen median ja lehdistön kautta.

KUVAGALLERIA

Jussin valokuvien pääaiheina ovat luonto ja ihmiset. 

​

Näyttelyssä on esillä 16 Jussin ottamaa valokuvaa ja kuvien rinnalla on tekstejä, jotka kertovat Jussin ajatuksia ja tunteita hänen omiin sanoin. 

MINUUTENI PALASIA -PROJEKTI

Minuuteni palasia -valokuvanäyttely on nähtävissä Sanomatalolla, Helsingissä 23.9-6.10.2019

​

Näyttely kuvaa herkän ihmisen ajatuksia ja tunteita sekä vastakohtia: kipuilua ja kasvua, riittämättömyyttä ja onnistumisia, syyllisyyttä ja rakkautta. 

 

Näyttelyn yhteydessä kerromme mistä sekä itsemurhaa harkitsevat että heidän läheisensä voivat saada apua. Toivomme, että purkaessamme stigmaa itsemurhien ympäriltä yhä useampi uskaltaa hakea apua ajoissa ja että apua uskalletaan myös antaa.

TARINOITA

Jussin kuolema on jättänyt pysyvän jäljen, tyhjän kohdan elämäämme. Olisimme toivoneet, että Jussi olisi pystynyt kertomaan avoimesti ongelmistaan ja että hän olisi antanut meille ja ystävilleen mahdollisuuden auttaa.

 

Uskomme, että puhuminen voi pelastaa ihmishenkiä. Siksi haluamme jakaa omia kokemuksiamme ja myös muiden Jussin läheisten  tarinoita.

bottom of page